keskiviikko 16. maaliskuuta 2011

Keväinen meikki vaihe vaiheelta

En ole tehnyt pitkään aikaan lookkia, jonka olisin kuvannut vaihe vaiheelta. Tässä sellainen kuitenkin nyt tulee. Olen kai jo sen verran keväisissä tunnelmissa, että halusin käyttää meikissä raikkaita sävyjä. Monet ovat kyselleet opastusta rajausten tekoon ja tekoripsien liimaamiseen liittyen, joten käyn myös niitä asioita läpi.

1. Ennen luomivärejä pohjustin koko luomen Macin Soft Ochre Paint Potilla. Ensimmäiseksi levitin vaaleaan helmiäisluomiväriä liikkuvalleluomelle kostutetulla litteällä siveltimellä. Levitin samaa sävyä myös luomivaosta ylöspäin kuivalla tuuhealla siveltimellä, pehmeämmän lopputuloksen aikaansaamiseksi.


















2. Seuraavaksi painelin sinivihreää luomiväriä liikkuvanluomen uloinpaan kolmannekseen. Pyyhin siveltimen välillä paperiin ylimääräisen värin poistamiseksi ja aloitin värin häivyttelyn luomivaosta ylöspäin.










3. Häivyttelin sinivihreää sävyä myös kohti liikkuvanluomen keskiosaan käyttäen apuna jo aiemmin käyttämääni vaaleaa helmiäisluomiväriä ja sivellintä. Levitin vihreää luomiväriä myös alaluomelle, mutta jos haluaa lookistaan hillitymmän voi tämän vaiheen jättää väliin.










4. Halusin tehdä silmistä intensiivisemmät, joten tummensin liikkuvanluomen ulkonurkkaa edelleen mustalla luomivärillä. Käytin mustaa myös alaluomen uloinmassa osassa.










5. Häivyttelin mustan luomivärin yhtymään vihreään rajattomasti. Viimeistelin silmämeikin luomivärien osalta levittämällä hyvin vaaleaa helmiäistä kulmaluun korkeimmalle kohdalle ja liikuvanluomen sisänurkkaan.










6. Käytin silmien rajaamiseen mustaa geelilaineria, mutta sama tekniikka käy myös nestelainerirajauksiin. Aloitan yleensä rajauksen silmän ulkonurkasta ja etenen siitä kohti luomen keskiosaa. Kun siveltimessä ei enää ole paljonkaan väriä jäljellä, siirryn silmän sisänurkkaan ja etenen siitä kohti luomen keskiosaa. Näin saan luotua yhtenäisen rajauksen. Rajausta ei yleensä kannata edes yrittää tehdä täydellisesti yhdellä vedolla. Dramaattisemman rajauksen luomiseksi toistan edeltävät vaiheet. Kannattaa siis aloittaa ohuesta rajauksesta, jota voi sitten halutessaan paksuntaa.










Pidän kissamaisista rajauksista, joten jatkan rajausta yleensä aina ulkonurkasta ulospäin. Tämä vaihe on kuitenkin täysin vapaaehtoinen. Silmän ulkonurkkaan tehdään siis ulospäin oheneva siipimäinen muoto. Tässäkin vaiheessa kannattaa aloittaa varovasti, jottei tule tehtyä ylilyöntejä. Katseeseen saa enemmän dramaattisuutta paksuntamalla ja pidentämällä siipeä. Lisäksi halutessaan voi alaluomen ripsirajan sisäpuolen rajata mustalla kajalilla.










7. Tämän lookin voisi viimeistellä toki pelkällä ripsivärillä, mutta halusin käyttää myös tekoripsiä. Usein tekoripset ovat niin kookkaita, että niitä täytyy lyhentää, jotta ripsinauha ei olisi liian pitkä silmän kokoon nähden. Usein käytän itse tekoripsiä vain silmän uloimmassa puolikkaassa, jolloin saan kissamaisen kauniin katseen, mutta lookki ei muutu kuitenkaan liian dramaattiseksi. Puolittamalla ripsinauhan keskeltä ripsien asettelu ripsirajaan helpottuu ja jos käytät ripisiä, jotka ovat symmetriset (katso kuva alhaalla vasemmalla), säästyy rahaa kun yhdestä tekoripsipakkauksesta saa ripset kahteen käyttökertaan.

Kun olin leikannut ripsinauhan puoliksi levitin liiman. Sillä aikaa, kun odottaa liiman muuttuvan tahmeaksi kannattaa taivuttaa ripset.












Asettelin ripsinauhan silmän ulkonurkasta alkaen ja painelin kiinni ripsirajaan. Ripsiliima kuivuu värittömäksi, mutta yleensä siistin silti ripsirajan uudella kerroksella laineria.









8. Ripsiväri viimeistelee lookin.










1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Tosi kivat noi sävyt! :)

tulikin mieleen että olis kiva tietää minkä merkkiset ja sävyiset oli toi ensimmäinen vaalea ja vihreä luomiväri?