tiistai 21. joulukuuta 2010

Joululahjaideoita 3. We Care Icon- huulikiillot

Nipsusta on usein enemmän haittaa kuin hyötyä, kun yritän kuvata juttuja blogia varten. Tässä tapauksessa hän oli kuitenkin niin söpö, että en voinut muuta kuin luoda pienen kuvasarjan teitä varten. Nipsun tuote-esittely jäi ehkä hieman suppeaksi, joten päätin antaa myös oman näkemykseni näistä Sokoksella myytävistä We Care Icon- huulikiilloista.



















Tämä setti on mielestäni hyvä lahjaidea kaikille huulikiilloista pitäville. Mukana tulee siis kuusi huulikiiltoa, joissa on hyvä värivalikoima ja erilaisia koostumuksia. Huulikiillot eivät ole tahmaisia, joten ne ovat miellyttäviä huulilla, joskin niiden kestävyys ei välttämättä ole paras mahdollinen. Omassa käytössäni olen kuitenkin todennut ne riittävän pysyviksi, sillä kannan joka tapauksessa aina huulikiiltoa mukanani laukussa. Hinnaltaan tämä setti on 20 euron luokkaa, joten hinta-laatusuhde on ihan kohdallaan.















Vaalen pinkkejä sävyjä on kolme, mutta ne ovat kaikki erilaisia. Yksi on peittävämpi, eikä siinä ole kimalteita mukana, toinen on kauniisti hohtava ja kolmas läpinäkyvämpi, mutta todella kimaltava. Tämä läpinäkyvämpi kiilto toimii erityisen hyvin huulipunan päällä, sillä se antaa upeaa kiiltoa ja kimallusta tylsäänkin huulipunaan muuttamatta juurikaan sen väriä. Myös kultainen huulikiilto on värin voimakkuudelta hennompi, mutta se antaa upean kultaisen hohteen.

Yksi huulikiilloista on väriltään keskitumma pinkki ja toinen syvempi lilaan taittava sävy. Nämä kaksi tummempaa huulikiiltoa ovat upean värisiä ja antavat helposti väriä huuliin ilman, että huulipunaa tarvisisi levittään niiden alle.

1 kommentti:

Jonna kirjoitti...

Ihan mielettömän mielenkiintoinen blogi! 8)