tiistai 30. joulukuuta 2008

Helppo smokey eye- meikki

Tämän helpommin ei utuisen tummaa silmämeikkiä voi tehdä. Kuten niin usein aikaisemminkin, sain inspiraation tähän lookkiin eräältä Hollywood-tähdeltä. Piirsin oman näkemykseni meikistä paperille, harmi vain, etten saanut kuvaa siirrettyä koneelle paremman laatuisena.












Silmämeikissä käytin vain kahta luomivärisävyä, mustaa ja hieman omaa ihonväriäni vaaleampaa beigeä. Rajasin silmät ympäriinsä huolettomasti mustalla kynällä ja suttasin rajausta pienellä siveltimellä. Levitin mustaa luomiväriä koko liikkuvalle luomelle ja häivytin väriä luomivaosta ylöspäin kohti kulmaluuta. Myös alaluomelle levitin mustaa, jota häivytin melko reippaasti alaspäin. En yleensä käytä paljoakaan luomiväriä alaluomella, sillä se saa silmäni näyttämään, alaspäin laskeutuvilta. Tähän klassiseen silmämeikkiin halusin kuitenkin laittaa väriä myös silmän alle. Mustan värin jättämää kovaa rajaa häivytin vaalean beigellä luomivärillä, jota laitoin myös korostukseksi kulmaluulle. Lopuksi reilu kerros ripsaria ja silmämeikki on valmis! Huulille laitoin ruusuisen punaista Makeup forever- huulipunaa. Ennen huulipunan levittämistä laitoin huuliin kevyen kerroksen Make up storen concealeriä, jotta huulipunan sävy ei oli liian tumma. Käyttämäni concealer wand on uusi hankintani alennusmyynneistä, ja laitoin sitä valokynän tapaan myös silmien alle peittämään tummuutta. Testaan tuotetta vielä lisää ja kerron sitten mielipiteeni. Poskiin laitoin pinkkiä Grimasin poskipunaa.








Ei kommentteja: