keskiviikko 23. kesäkuuta 2010

Kesämeikki

Monet ovat kyselleet blogini tilanteesta ja vastaukseksi voin kertoa, että tarkoituksenani on jatkaa blogin pitämistä. En ole pitkään aikaan tehnyt lookkeja ja en oikein tiennyt mistä aloittaisin. Lopulta päädyin tekemään kesäisen meikin, joka sopii varmasti kaikille. Käytin sävyjä, jotka ovat nyt trendikkäitä, mutta pidin lookin kuitenkin hillittynä ja siksi se onkin varsin käyttökelpoinen moneen tilanteeseen.

Kesäreissuun lähtiessä ei välttämättä kannata pakata mukaan kaikkein arvokkaimpia meikkituoteita. Käytin tämän meikin luomiseen useita hyvin edullisia tuotteita, sillä halusin näyttää, että kauniin meikin voi tehdä myös käyttämättä kalliita meikkejä.












Pohjameikki:

Käytin meikkipohjan tekemiseen sävyttävää päivävoidetta (Nivea), joka on tavallista meikkivoidetta kevyempi ja siksi mukava kesäkäytössä. Enemmän peittävyyttä tarviseviin kasvonalueisiin (T-alue ja silmänaluset) käytin erillisiä peitevoiteita. Sävyttävä päivävoide on hyvä valinta jos ihosi ei vaadi pohjameikiltä vahvaa peittävyyttä. Jos tarvitset peittävämmän tuotteen valitsisin, jonkin pitkäkestoisen meikkivoiteen, joita löytyy useilta merkeiltä (esim. Rimmel, Nivea, Maybelline). Nykyään peittävätkin meikkivoiteet ovat koostumukseltaan miellyttäviä eivätkä tunnu niin raskailta iholla. Kun valitset hyvän meikkivoiteen, vältyt paksujen peitevoidekerrosten levittämiseltä meikkivoiteen päälle.

Käytin ihon puuterointiin Macin Mineralize Skinfinish natural- puuteria, joka antaa iholle viimeistellyn ilmeen jättämättä ihoa kuitenkaan liian pakkeloidun näköiseksi. Jos ihosi rasvoittuu helposti kannattaa valita mattapinnan antava puuteri. Omaan matkakassiini pakkaan Maybellinen Dream Matte- puuterin, joka nimensä mukaan antaa mattaisen lopputuloksen. Tämä edullinen puuteri on hinta-laatu- suhteeltaan erinomainen. Puuteripaperi on myös yksi hyvä vaihtoehto ihon kiillon poistamiseksi kesken päivän (saatavilla esim. Body Shopista).

Tässä meikissä käytin runsaasti aurinkopuuteria (Rimmel), sillä halusin luoda kesäisen päivettyneen ilmeen. Lämmintä vaikutelmaan lisäsin myös käyttämällä voimakkaasti oranssiin taittavaa poskipunaa. Poskipäitä korostin vaalealla helmiäisluomivärillä.

Silmämeikki:

Aloitin silmämeikin pohjustamalla luomet Macin Soft Ochre Paint Potilla. Kaikki käyttämäni luomivärit löytyvät Minersin Dawn to Dusk -luomiväripaletista, jonka hinta oli vain 4,90 euroa Sokoksella. Voit toki halutessasi käyttää muitakin vastaavan sävyisiä luomivärejä. Levitin esimmäiseksi vaalean ruskeaa helmiäissävyä koko liikkuvalleluomelle ja häivyttelin ylöspäin kohti kulmaluuta. Tummensin luomivakoa painottaen sen ulkoreunaa käyttämällä paletin tummaa purppuranruskeaa sävyä. En levittänyt tummaa varjostussävyä ollenkaan liikkuvalle luomelle, sillä halusin rajauksen olevan pääosassa liikkuvallaluomella luomivärin sijasta. Häivyttelin tummaa varjoustussävyä sen sijaan ylös kohti kulmaluuta. Lopuksi levitin kulmaluulle ja silmän sisänurkkiin kyynelkanavien vierelle paletin vaaleaa persikkaista luomiväriä korostukseksi.

Silmämeikin juju on kissamaiset nestelaineri- rajaukset, jotka ovat nyt tosi trendikkäät. Käytin rajauksen tekemiseen Makeup Storen mustaa kakkulaineria, johon suihkautin veden sijasta Macin Fix+ -suihketta, jotta rajauksesta tulisi pysyvämpi. Myös Makeup Storelta ja esim. Makeup Foreveriltä on saatavilla erilaisia tuotteita, joilla rajauksista voit tehdä paremmin vedenkestävät. Viimeistelin silmämeikin ripsarilla. Kuumiin kesäpäiviin kannattaa valita vedenkestävä vaihtoehto.

Huulet:

Trendikkäät kesähuulet sain aikaiseksi käyttämällä Makeup Storen voimakkaan korallista huulikiiltoa (sävy Fig). Käytin mieluummin huulikiiltoa huulipunan sijasta, sillä huulikiillolla on helpompi korjailla huulia päivän mittaan, jopa ilman peiliä. Jos kirkkaat huulet hirvittää, saat kesään sopivat luonnolliset nudehuulet aikaiseksi helposti esim. Hydracolorin sävytetyllä huulirasvalla (sävy 35), joka on uusi suosikkini. Sarjasta löytyy myös muita kauniita sävyjä, joten kannattaa käydä tutkimassa kaupan huulirasvahyllyjä.


1 kommentti:

Rosanna kirjoitti...

Nättejä meikkauksia sulla! taidan vähän soveltaa jotain omaankin naamaan ;)