Tämän päivän meikki on lukijan toive, joten toivon sen olevan mieleinen. Kyseessä on hieman gootahtava juhlameikki, jonka inspiraationa on Evanescence laulaja Amy Lee. Hän käyttää usein melko tummaa silmämeikkiä, joka ei kuitenkaan ole liian kovan näköinen vaan varsin naisellinen ja kaunis. Käytin tässä meikissä mustan ja ruskean sävyjä, jolla loin tumman ja maanläheisen vaikutelman. Tein myös hiuksiin kampauksen, johon otin ideoita Amy Leen kuvista.
Aloitin meikin pohjustamalla luomet Macin Painterly Paint potilla. Lisäksi levitin mustaa Nyxin Jumbo eyeshadow pencil- voidemaista luomiväriä liikkuvanluomen alueelle lisäpohjustukseksi. Musta geelilaineri tai vaikka pehmeä kajal sopii yhtä hyvin tähän tarkoitukseen. Tumman pohjustuksen päälle levitin mustaa luomiväriä. Varoin nostamasta väriä liikaa ylöspäin luomivaosta, sillä tarkoituksena on pitää tummin väri rajattuna liikkuvanluomelle.
Seuraavaksi levitin ruskeaa luomiväriä luomivakoon ja pitkälle yli silmän ulkonurkan. Silmän muotoa on siis tarkoitus pidentää painottamalla silmän ulkoreunaa. Mielestäni tähän lookkiin sopi hyvin täyteläisen sävyinen kaakaonruskea (Grimas), mutta toki mikä tahansa ruskea käy. Häivyttelin värejä kunnes selviä värirajoja ei ollut enää näkyvissä. Varsinkin jos käyttää mattaisia sävyjä kannattaa häivyttelyyn käyttää reilusti aikaa. Korostin kulmaluuta ihonsävyäni vastaavalla vaalealla mattavärillä.
Alaluomelle levitin ensin ripsirajaan mustaa luomiväriä, jota häivyttelin alaspäin ruskealla. Väriä voi levittää alaluomelle reippaastikin oman maun mukaan. Rajasin silmät mustalla kajalilla ylä- ja alaluomella. Lisäksi pehmensin rajausta yläluomella levittämällä sen päälle mustaa luomiväriä. Rajauksen ei ole siis tarkoitus olla selkeästi erottuva vaan melko pehmeä. Viimeistelin silmämeikin ripsarilla. Tähän meikkiin sopisivat myös tekoripset. Huulissa käytin hyvin luonnollista sävyä, joka korostaa huulteni omaa väriä (sekoitus Nyxin Indian pink ja Doll huulipunaa). Valitse siis omiin huulisi parhaiten sointuva väri. Huulten on tarkoitus näyttää luonnollisilta olematta kuitenkaan liian nudet. Poskilla käytin kevyesti maanläheistä persikkaista punaa.
Huomasin Amy Leen suosivan usein puolittain aukiolevaa hiustyyliä, jossa hiukset on vedetty sivuilta tiukasti päätämyöten taakse. Vedin siis sivuhiukset taakse ja kiinnitin ponnarilla tiukasti. Pään päälle on sen sijaan luotu reilusti volyymiä tupeeraamalla. Koska kyseessä on juhlavampi look, kampasin hiusten pinnan sileäksi tupeerauksen jälkeen ja kiinnitin pinneillä pään päälle. Kiinnitin pitkän lisäkkeen aikaisemmin tekemääni ponnariin ja peitin lisäkkeen edestä ja sen alta tulleilta hiuksilla. Lisäkkeeni on melko suora, vaikka siinä onkin latvoissa hieman kiharaa, joten minun ei tarvinnut kihartaa omaa tukkaani. Lopuksi kiinnitin toiselle puolelle päätä mustan hiuskoristeen. En ole kovinkaan hyvä laittamaan hiuksia, mutta tämä kampaus on niin helppo tehdä, että sain sen aikaiseksi melko nopeasti.
12 kommenttia:
Wau mikä blogi ja mahtavia meikkejä osaat tehdä - tänne tulen vastakin varsinkin inspiraatioita hakemaan ainaiseen vanhaan tyyliin.
Hieno meikki. Paitsi että tykkäisin että olisit kalpeampi, mutta makuasioista ei pidä kiistellä :)
Aivan upea meikki! :) vastasi odotuksiani, kiitos tästä! Kampauskin sopi täydellisesti meikkiin.
Tosi hyvä blogi, ja upeita meikkejä! Haluisin kysyä, että kun oon tällänen tosi vaalee ja sinisilmänen, ja käytän ruskeeta ripsiväriä, niin minkä värisiä luomivärejä mun kannattais käyttää, että saisin silmät esille?
Tosi ihana blogi! Oma meikkaustyylini sisältää puuterin, ripsivärin ja eyelinerin, joten tämä tuo kyllä intoa kokeilla ehkä jotain muutakin... :). Olisi tosi mahtavaa jos voisit kertoa miten meikkivoidetta käytetään, onko sulla kokemusta vaahtomaisista sellaisista? Ja laitetaanko ne luomivärien pohjustusaineet meikkivoiteen päälle vai miten?
Sitten mua kiinnostaisi vielä, että minkä merkkisiä ja mistä voisi ostaa noita ihania helmiäisluomivärejä mitä käytät? Mitä kimaltavampi sen parempi :).
Kiitos jo etukäteen!
Hei Amalia!
Kiitos paljon kommentistasi!Ihanaa jos blogini antaa inspiraatiota.
Hei Anonyymi!
Kiitos kommentistasi.
En tiedä tarkoititko, että tähän kyseiseen lookkiin sopisi, että olen kalpeampi vai että voisin ylipäätänsä olla kalpeammpi. En oikeastaan miettinyt ollenkaan tätä lookkia tekiessäni, kuinka vaalea ihoni tulisi olla. Olet oikeassa, meikkiin sopisi varmasti oikein hyvin kalpeampikin iho.
Hei Anonyymi!
Ihanaa että meikki ja kampaus olivat mieleiset!
Hei Minä!
Kiva kuulla että pidät blogistani!Vaalealle iholle ja sinisille silmille sopivat erityisen hyvin mm. ruskean, kullan ja pronssinsävyt.
Hei Haahuilija!
Kiitos kommentistasi. Olen käsitellyt meikkivoide-aihetta aiemminkin blogissani, mutta olisi varmasti kertauksen aika. Juttua tulossa siis lähiaikoina. Voidemainen meikkivoide on yleensä helppo levittää tasaisesti esim. sormin. En kuitenkaan suosittele kyseisiä tuotteita kuivaihoisille, sillä väri saattaa pakkautua ihon kuiviin kohtiin.
Luomivärin alla käytettävät pohjustustuotteet levitetään meikkivoiteen levityksen jälkeen.
Käytän paljon Coastal Scents- meikkejä, joita tilaan coastalscents.comista. Käsittelen aihetta blogissani laajemmin mahdollisimman pian.
Miten sulla on noin tasainen ja upea iho? olet kaunis!
Tosi hyvin toteutettu blogi ! Runsaasti kuvia ja tekstiä, tarkat selostukset ja tarkkoja kuvia mutta useimmat meikkisi on samalla tyylillä toteutettuja mutta käytetty vain eri värejä ! Saisko jotain tavallisesta poikkeavaa ? (:
Lähetä kommentti